Seminaari Caisassa 14.-15.10.2015 ja HUPS- live talk show 15.10.2015
Kun tätä seminaaria alunperin suunniteltiin, joskus kauan sitten – ei ollut minkääläista tietoa, siitä millaisessa tilanteessa elämme juuri nyt. Kyseessä oli kolmen miehen idea saada aikaiseksi keskustelua siitä, mihin Suomessa – ja kansaivälistyvässä Helsingissä uskotaan tulevaisuudessa. Mikä on pyhää kenellekin, eri taustaiselle Helsingissä asuvalle, lapselle, nuorelle, aikuiselle, uskonnon kanssa toimivalle? Miten se ilmenee? Ovatko ennakkoluulot vallitsevia ja onko niihin aihetta? Onko uskonnonvapaus aitoa? Miksi ihmiset vieroksuvat erilaisuutta – vai vieroksuvatko?
Kuten jo mainitsin Herrat Koistinen, Purovaara ja Mayele Caisasta olivat alun perin miettineet tämän kaltaisen kulttuurifoorumin järjestämistä vuosi sitten, kun tilanne Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla oli aivan toisenlainen. Monikaan ei silloin osannut arvioida eri kulttuuristen ja taustaisten ihmisten määrää tänä päivänä. Tämän päiväinen seminaari osoitti, että tilaisuudelle oli tarvetta, mutta se osoitti myös, että uskontoon ja eri kulttuuriin liittyvät kysymykset eivät olekaan Suomessa niin hankalia, kuin pahimmillaan voisi luulla.
Avoin asenne
Mutta sitten asiaan. Ihanat päiväkoti Jousen monikulttuuriset lapset aloittivat aamupäivän videolla, jossa juteltiin erilaisuudesta. Avoimia lapsia katsellessa nousi hyvin selkeä kuva siitä, että lapset ovat täysin tyytyväisiä erilaisuuden keskellä. Heitä ei ihmetyttänyt, että toisella oli eriväriset hiukset -tai nenä, niin kuin joku sanoi. Eikä sitä, että joku on erilainen, tarvinnut pelätä. Erilaisuutena näkyi aivan luonnollisesti, että kun joku oli muslimi – hän söi välillä erilaista ruokaa kuin toiset. Hyvin päällimmäiseksi jäi ajatus: Kuka ja mikä ennakkoluuloja synnyttää. Ja missä vaiheessa ne syntyvät? Yleisön pohti tätä kysymystä.
Ymmärrystä ennakkoluulojen sijaan
Paneelikeskustelu alkoi kolmen Kulosaaren yhteiskoulun eri taustaisen oppilaan kanssa samoista aiheista, mutta ennakkoluuloisiksi heitäkään ei voinut syyttää, päinvastoin. He näkivät stereotypiat ja ennakkoasenteet pitkälti muiden luomina oletuksina, jotka perustuivat tietämättömyyteen. Jollei tiedetä, niiin keksitään tai ainakin levitetään juttuja, jonka totuudellisuudesta ei ole tietoa. Tässä tapauksessa ja niinkuin uskonnossa yleensäkin, tieto on vain hyväksi – ja aito keskustelu. Rehellinen puhe, kuten tulin huomaamaan moneen otteeseen tässä seminaarissa. Kulosaaren yhteiskoulun ylästeen oppilaat olivat sisäistäneet tämän monikulttuurisuutta ymmärtävässä koulussaan erinomaisesti. Kaikki arvostivat uskonnonopetuksen tasa-arvoisuutta. Koulussa opetetaan kaikille sekä omaa, että vierasta uskontoa ja elämänkatsomustietoa valinnan mukaan.
Pyhä on omaa
Pyhän olemuksesta ja uskonnon merkityksestä puhuttiin ehkä selkeimmin juuri tässä osiossa. Uskonto on omaksuttu kotona, omassa perheessä, mutta myöhemmin uskosta on tullut oma valinta. Lapsena opitut, tärkeät asiat ovat edelleen olemassa, mutta pyhä on ihmisen oma kokema. Pyhää voi olla keskustelijoiden mielestä myös asia, joka ei varsinaisesti liity uskontoon tai omaan uskoon. Ihmiselle voi olla pyhää monikin asia. Ja sitä mikä on toiselle pyhää, pitää kunnioittaa.
Vuoropuhelun tärkeys ja pyhyyden käsite
Iltapäivällä juttelemassa oli erilaisia ihmisiä, eri tehtävistä, eri uskontokultturista. Läsnä olivat mm. Ali Assefa ( musl.), Anssi Almgren ( ev.lut), Mikko Koponen ( buddh.) ja Mika Yrjölä (saalem). Kuten arvata saattoi, pääaiheeksi nousi uskontojen välinen dialogi, sen tarpeellisuus ja se, että onko sitä tarpeeksi. Uskonnot sinällään eivät Suomessa ole toisistaan kaukana olevia saarekkeita, vaan monet eri uskontojen edustajat allekirjoittavat monet toistensa ajatukset. Niinpä yhteisen hyvän edessä vuoropuheluun pitäisikin kyetä ja kyetäänkin – varsinkin henkilötasolla.
Pyhyyden käsite oppineiden suissa sai luonnollisesti runsaasti ulottuvuuksia. Itse pyhän käsitteestä puhuttiin eri uskontojen näkökulmasta, pyhän kokemisesta, pyhän arvostamisesta, pyhän korkealle nostamisesta ja arjen yläpuolelle asettamisesta. Puhuttiin myös siitä, miten hetki voi olla pyhä ja miten elämä itsessään on pyhä. Myös paikka voi olla pyhä. Pyhällä voidaan tarkoittaa myös pyhiä toimenpiteitä ja rituaaleja, mutta ainakin päällimmäiseksi keskustelussa nousi sisäisen pyhän merkitys ulkoisten tekojen sijaan. Ja jokaisella on oikeus määritellä pyhä joko itsensä tai oman uskonnollisen näkemyksensä mukaan.
Ihmisten välisessä keskustelussa korostui suvaitsevaisuus ja tasavertaisen keskustelun merkitys. Eri uskontojen tehtävänä on sitten miettiä, mikä on uskonnon harjoittamisen arkinen, eettinen, spiritualistinen ja teologinen taso.
Vakaumusta kunnioitetaan
Seuraavana päivänä ”pyhään asiaan” palattiin jälleen nuorten toimesta. Paikalla oli eri taustasia nuoria, mutta vaikka he eivät olleet perinteisiä kantasuomalaisia kaikki – he olivat kaikki kristittyjä. Keskusteltiin uskonnon opetuksen merkityksestä ja kaikkien mielestä opetuksen ei tarvitse olla tunnustuksellista. Mietittiin myös, milloin tärkeästä tulee pyhä – kokemuksellisesti pyhä tulee oman itsen kautta. Erään näkemyksen mukaan pyhä on sellaista, joita ei voi kyseenalaistaa. Ja jälleen raja meni siinä, että vaikka pyhää voisikin kyseenalaistaa, ei sitä sovi pilkata.
Iltapäivän vieraiden joukossa ( Maryan Abdulkarim, Petri Merenlahti ja Karoliina Käpylehto) ja illan HUPS– klubilla ( Ali Assefa, Sari Essayah ja Marjaana Toiviainen) seminaari sai arvoisensa lopetuksen. Puhuttiin siitä kuinka kaikki pyhät kirjat ovat kuitenkin ”ihmisen käännöstyötä” – niin vanha testamentti, toora kuin koraanikin. Onko kirja itsessään silloin pyhä – vaikka kirjoja kunnioitetaan, ovatko ne pyhiä? Vaikka kirjoitukset arvioitiin pyhän hengen inspiroimana tehdyiksi, eivät kaikki olleet samaa mieltä tekstitn pyhyydestä , vaikka toiselle pyhä sana saattoi olla laki. Lähes jokaisessa uskonnossa kuitenkin edellytetään paitsi jonkinlaista sisäistä pyhyyden kokemusta, myös vakaumusta.
Vakaumuksesta puhuttiinkin siinä mielessä, miten oma totuus, oma vakaumus – oma omatuntokin – voi olla ristiriidassa lain kanssa ja kaikki olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että suomen lakia on kuitenkin noudatettava. Unohtamatta ihmisarvokysymyksiä ja pitämällä mielessä, että myös lakia on mahdollista muuttaa. Vaikeista ajoista todettiinkin osuvasti Essayjahin lausumana ” Vaikeinta ei ole pahan paljous , vaan hyvän hiljaisuus”. On ihmisen oikeus ja miksei myös velvollisuus puuttua ja yrittää korjata kohtaamaansa epäoikeudenmukaisuutta.
Erilaisuuden sisällä on yhteistä – ja päinvastoin!
Torstai-illan antina korostui nimenomaan omakohtaisen jumalan kokeminen uskonnon pohjana. Asiat, joita jumala tekee, voivat olla pyhiä. Erilaisuutta havaittiin myös saman uskonnon sisällä, kun taas yhteistäkin löytyi eri uskontojen välillä. Korostui myös se, että uskonnollinen ylimielisyys on kaikkein pahinta, kellään ei ole oikeutta sanoa, että minulla on oikea uskonto, sinulla väärä. Vaikka uskonto tämän seminaarin pohjalta katsottuna esittäytyi helsinkiläisille viitekehyksenä, eikä esimerkiksi osa nuorista halunnut käyttää sanaa uskonto – vaan käyttivät mileummin sanaa usko – uskonto koettiin myös kielenä, jonka kautta voi jäsentää maailmaa. Uskonto ympäröi meitä halusimmepa tai emme. Oleellista tämänkin seminaarin ansiosta on sen tiedostaminen. Oleellista on oikean ja suoran tiedon saaminen eri ihmisten tavoista uskoa. Ja se avoimen dialogin käyminen. Ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta kuitenkin tämän perusteella meillä riittää.
kiitokset: Seppo Koistiainen, Tomi Purovaara, Kitari Mayele, Samuel Alajoki, Omran Chaaban, Anna Ihamuotila, Siina Klar, Zishan Waheed. tiedottaja Ali Assefa (Nuoret Muslimit ry), kansainvälisen työn asiantuntija, pastori Anssi Almgren(Espoon hiippakunta), hallituksen jäsen Mikko Koponen (Suomen buddhalainen Unioni), pastori Mika Yrjölä (Saalem-seurakunta), helsinkiläisiä nuoria: Christelle Kizola, Sabrina Karim, Sini Makkonen. toimittaja Maryan Abdulkarim, arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, uskonnon, elämänkatsomustiedon ja islamin opettaja Karoliina Käpylehto sekä Kulosaaren yhteiskoulun oppilaita Ali Assefa, kansanedustaja Sari Essayah, pastori Marjaana Toiviainen.
Isäntänä tuttuun tapaan Petr Potchinchtchikov, kiitos myös hänelle!
22.10.2015
Minnis
caisakulttuuri.wordpress.com 